Crawfordin mukaan halu pelata ja leikkiä on meihin sisäänrakennettu mekanismi. Motivaationa pelaamiselle on ihmisen halu oppia hallitsemaan tilanne. Sosiaalisia simuja ja pelejä hyödyntävän opetuksen ja opiskelun etuina on perinteisesti pidettu omaan kokeiluun perustuvaa toiminnallisuutta ja emotionaalisuutta.
Parhaimmillaan toiminnallisuuden ja itse tekemisen ja tunteet yhdistävä peli/simu on kokemuksellista, elämyksellistä ja ongelmalähtöistä opiskelua:.. Miten itse näette, onko näin ja mitkä ovat edut? Mitkä pelien/simujen piirteet voisivat edistää opiskelua ja oppimista? Mitä peleistä kannattaisi lainata opetuksen maailmaan ja oppimateriaaleihin?
10 kommenttia:
Minusta eräs pelien ja simulaatioiden etu on se, että niissä pääsee opiskelemaan laajempia kokonaisuuksia ja syy-seuraus-suhteita (esim. miten ja miksi pelin aikana tekemäni päätökset vaikuttavat pelin lopputulokseen). Oppimisen näkökulmasta tärkeää on tietysti se, kuinka hyvin pedagogisesti nämä on suunniteltu: ei vain keskitytä pelaamiseen, vaan myös koetaan opitun pelin kautta sitä, mitä tavoitteena onkin ollut oppia.
Haasteena pelien opetuskäytössä lienee se, että ne vaativat paljon (pedagogista)suunnittelua ja jos halutaan immersiivisiä kokemuksia niin myös toteutukseen kuluu aikaa ja energiaa ja tarvitaan erityistaitoja.
Toinen vaihtoehto on, että opiskelijat rakentavat ne itse annetun teeman, skenaarion perusteella ja tekninen ja audiovisuaalinen toteutus on vaatimaton, esim. tekstipohjaisuus. Kokemuksia on myös valmiiden (strategia)pelien, kuten Civilization käytöstä historian opetuksessa.
Mielestäni pelejä voisi käyttää luontevimmin esimerkiksi motoriikan, avaruudellisen hahmotuskyvyn, reaktionopeuden, muistin, logiikan ja muiden sellaisten yleishyödyllisten ja muuta oppimista edistävien taitojen kehittymiseen.
Lisäksi gps-paikannukseen sekä askel- ja sykemittariin perustuvilla peleillä voisi olla käyttöä liikuntatunneilla. Voitaisi saada nörtitkin liikeelle, jos vaikka pururataa kiertämällä tai punnertamalla voisi kerätä tehoja jollekin peliörkilleen tai suunnistamalla reitin läpi voisi valloittaa alueita ja löytää aarteita.
I would anyhow consider the functionalibity of the games: Does the game really support the process? In religious teaching I find virtual games usually out of place, as it lacks the social aspect of a life-group, provided in board-games. I mentioned earlier the virtual society of prayers, where anonymity provides security.
Mielestäni esim. joku historian opiskelujakso voitaisiin toteuttaa virtuaalisena roolipelinä siten, että opiskelijat jaettaisiin ryhmiin, kullekin opiskelijalle annettaisiin tietty rooli tai tehtävä liittyen tuohon historian tapahtumaan ja opiskeljat pelaisivat tapahtuman niin, että pääkohdat toteutuisivat kuten ne on historiaan kirjoitettu, mutta matka näihin historiallisiin tapahtumiin kuljettaisiin pelaajien ratkaisujen kautta. Myöhemmin voitaisiin tutkia, mitkä historian hahmojen valinnat oikeasti olivat vaikuttamassa tapahtumien kulkuun. Samalla voitaisiin oppia paljon muitakin asioita kuin vain historialliset faktat. Toinen pienryhmä voitaisiin laittaa pelaamaan sama historiallinen tilanne siten että heille annettaisiin ainoastaan ongelma ja roolit, joiden puitteissa heidän on saatava ongelma ratkaistuksi. Lopuksi verraittaisiin erilaisia lähestymistapoja keskenään ja suhteessa oikeisiin historiallisiin valintoihin ja tapahtumiin. Jälleen voitaisiin löytää todella mielenkiintoisia näkökulmia ja päästä pohtimaan asioita erilaisista näkökulmista. MM. miksi tuon ajan ihmiset tekivät erilaisia ratkaisuja kuin nykyihmiset tekisivät. Opiskelu olisi varmaan paljon mielekkäämpää, oppiminen laaja-alaisempaa ja merkityksellisempää kuin pelkkä faktojen pänttääminen.
Olette esittäneet hyviä esimerkkejä roolipelien käytöstä. Roolipelit soveltuvat mielestäni hyvin käytettäväksi ammatillisessa koulutuksessa esim. yritystoimintaan liittyvien asioiden opiskelussa. Voidaan luoda peli, jossa on mukana yrityksen kaikki keskeisimmät toiminnot (esim. henkilöstöhallinto, taloushallinto, markkinointi, tuotanto, logistiikka). Pelin tavoitteena voi olla opettaa sekä yksittäisiin toimintoihin liittyviä asioita, mutta myös eri toimintojen välisiä yhteyksiä ja syy-seuraussuhteita. Peli voidaan rakentaa siten, että pelaajat saavat tehtäväkseen erilaisia caseja esim. uuden tuotteen kehittäminen. Pelaajat toimivat eri rooleissa edustaen eri toimintoja ja tehden ko. roolissaan erilaisia päätöksiä. Tämäntyyppisen pelin avulla pelaajat pääsevät harjoittelemaan eri toiminnoissa tarvittavia taitoja ja valmiuksia ja saavat kokonaisvaltaisen kuvan siitä, miten yritys toimii ja ymmärrystä eri toimintojen välisistä suhteista (kun lähdetään kehittämään uutta tuotetta, työllistää se tuotannon väkeä, mutta myös markkinointia, taloushallintoa, logistiikkaa ja henkilöstöhallintoakin). Koska peliin on otettu mukaan eri oppiaineiden asioita, tarjoaa se myös opettajille mahdollisuuden rakentaa opetusta yhdessä ja kokonaisvaltaisemmaksi (aihekokonaisuuksittain).
Itse olen haaveilut sellaisesta pelistä/simultaatiosta, jossa voisi yhdistää elementtejä eri aineista. Jos viitekehyksenä on jokin historian tapahtuma niin mukana olisi sen ajan tekniikkaa, taloutta, ruokia, luonnontieteitä jne. Rooleja voisi jakaa oppilaiden kiinnostuksen mukaan, joten kaikki saisivat jotain irti pelistä. Resursseja tällaiseen varmaan on vähän, mutta sellainen olisi mielenkiintoinen.
Pelien ja simulaatioiden hyviä puolia ovat niiden käytttömahdollisuudet asiyhteyksien ja loogisten sarjojen hahmottajina.Avaruuldelliset suhteet, nopeus ja motoriikka harjaantuvat. Ja ottaa esimerkkinä gps-paikantimet, askel- ja sykemittarit eräinä pelien rakennusosina, kuulostaa hyvältä, koska niiden avulla voidaan rakentaa tietynlaista toimintaan perustuva yhteisöllisyyttä. Steffi epäilee, etteivät pelit sovellu esim. uskonnonopetukseen. Olen samaa miltä. Itse en ole tavannut pelejä, esimerkkeihin joissa voimakkastai keskityttäissiin moraali- ja arvokysymyksiin, niin että pelaajat samalla rakentaisivat positiivista toiset huomioon ottavaa yhteisöllisyyttä.
Onko tällaisia pelejä ja simulaatioita?
Mielestäni ongelmanratkaisutaidot ja ongelmalähtöinen oppiminen ovat erityisesti sellasia, joita voitaisiin pelien ja simulaatioiden kanssa harjoitella. Juuri se "luontainen" viehätys, joita peleihin liittyy, pitäisi tunnistaa ja hyödyntää opetuksessa. Välitön palaute ja erilaisten toimintojen aiheuttamat muutokset (seuraukset) motivoivat jatkamaan. Pelit vievtä usein "mennessään". Oppiminen voi olla kivaa ja hyödyllistä samaan aikaan.
Simulaatioita on käytetty paljon ainakin luonnontieteissä ja ne sopivatkin sinne hyvin. Mutta liikaa ollaan mielestäni jämähdetty siihen, että pelejä voi hyödyntää vain tietyn tyyppisessä opiskelussa. Valmiiden opetuspelien hyödyntäminen laajemmin olisi ensi askel. Jo minun kouluaikanani (80-luvulla) oli opetuspelejä tietokoneella, mm. Matikkahai, mutta ollaanko opetuksessa jämähdetty pelien suhteen vähän paikoilleen. Opetusrompuilla oli aikanaan vankkumattomat kannattajansa, mutta osataanko nykyisiä pelejä, simulaatioita, verkkopelejä jne. (=tai uskalleta) hyödyntää? Kokevatko opettajat pelit uhkaksi? Tuntuu, että aina ajatellaan, että pitäisi itse rakentaa ja suunnitella oma peli, vaikka tarjolla on valmiita, hyväksi havaittuja pelejä.
Mielestäni pelit voivat tarjota opiskelijoille erityisesti autenttisia ja motivoivia opiskelukokemuksia. Pelimaailma voidaan sitoa esimerkiksi käytännön työelämään. Ongelmakeskeisellä ja todellisuutta jäljittelevällä pelillä pystytään tarjoamaan opiskelijalle hyvät valmiudet toimia myös reaalimaailmassa (vaikkapa työelämään siirryttäessä).
Oletteko tutustuneet Jyväskylän yliopiston Agora GameLabin kokoamiin "hyviin peleihin"?
http://www.peda.net/veraja/jyu/ac/agl/lapset
Lähetä kommentti