Miten alan asiantuntijoina näette verkon ja median vaikutuksen tapahtumien kulkuun, vain välineenä, ainoana kanavana syvän ahdistuksen purkamiseen? Oliko YouTuben videoilla ja verkkoyhteisössä "väärään seuraan" joutumisessa merkitystä tässä. Mieleen tuli Jannen tutkima identiteetin rakentuminen verkossa hyvässä ja pahassa.
Mitä koulussa tulisi tai voitaisiin tehdä, että tällaisia murhenäytelmiä voitaisiin tulevaisuudessa ehkäistä, vai voidaanko niitä välttää? Miten opettaja, aikuinen näkee lapsen hädän ja epätoivon arjessa.. Koulukiusaamiseen puuttuminen heti, jossain puhuttiin tekijän äärimmäisestä yksinäisyydestä, nuorten lisääntynyt masennus, pahoinvointi, kukaan ei kuuntele, pettymykset, jotka johtavat tällaiseen äärimmäiseen vihaan. Minkä vuoksi tapahtui, ei ollut vain sattumaa, asioilla historiansa, mitä tekijän päässä liikkui. Paljon kysymyksiä, vähän vastauksia..
Miten käsitellä lasten suruja ja pelkoa, kuolemaa? Lasten kanssa kai läsnäolo pääasia, pysähtyminen heidän ajatuksiaan varten, kuunteleminen, turvallisen olon luominen ja sanojen löytäminen kaikille tunteille. Voimia kaikille harmaaseen päivään.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
I wish I could say that I was astonished - but I am afraid to say, that I wasn't. Our youth is not feeling well in this society where parents lack the time for their children. The internet becomes for some a replacement of contacts.
About Jokela this might be true too: Mother activist, father musician, they propably hadn't much time to spare.
But the real problem is that anti-depressive medicine and guns don't go together!
Almost all "killers" used anti-depressive medicine and perhaps there should be a list of all gun-keepers avaiable for the pharmacies...
There is a saying: Look at ´my friends and you know who I am - transferred to: Look at his/her books and you know who he/she is. It should be now: Look at the sites he/she is visiting and you know the person.
Parents should perhaps check their childrens internetvisits - but this boy was 18!
Anyhow, the internet itself can't be blamed. Nor can books be banned just because some sick person loves "Mein Kampf"....
I remember when a classmate of my daughter wrote about her life in the 9th form - and got the essay back from the teacher with the comment: Too much fantasy! To made up! And she left half of all chocking things away!
I think there comes the age of walking the rope - when young people seek their personality. I read "Mein Kampf" partly, Mao’s book and Das Manifest completely, as well as The Bible, some books by Kant and went to different religious meetings. I admired a bit Ulrike Meinhof - but mostly because we assemble quite in looks. I could have never dreamt of hurting somebody else. This alterating of the ego I find horrifying - that the ego becomes like something exterior. How much to blame the media? People asked all these questions when Hitler's time was passed, the Rote Brigade caught etc. We seek for reasons, when the logic doesn't follow our rules of behaviour.
To be chocked is a contrary feeling to of being astonished. We try to get rid of this unpleasant feeling by explaining, reasoning.
But the person who chocked us, had probably different feelings, feelings I at least don't even want to understand.
Teaching religion opens the forum for many discussions in class. I discussed often evil with my pupils and I notice how the pupils find it difficult to believe that God created this world, where there is so little good. I noticed that the real threat of the Media is its negative picture of the world. Illusions are stepped out before the child even has learned its multiplication tables... Children don’t read anymore fairytales, the only fairyland left to children are more or less Disney’s films.
Computers are o.k. - but they should not kill fairy-tales and the believe in goodness.
Kati kysyi, taphtuiko tällaisia kouluverilöylyjä ennen nettiä. Eipä kai juuri, mutta ei nettiä ole siitä kuitenkaan syyttäminen; teknologiainnostusta ja globaalia markkinataloutta ehkä kyllä. Netti on vain syntynyt samaan aikaan, tai oikeammin sille on syntynyt tilausta uudessa talouspolittisessa tilanteessa.
Tehokkuusajattelu, jatkuva epävarmuus, työ- ja vapaa-ajan hämärtyminen,"löysien pois ottaminen", mittaaminen, pakkotahtisuus, alituinen tarve näkyä, olla jotakin, kilpailla paikasta auringossa, arvioida omaa osaamista, luoda verkostoja ja suhteita...
Tehokkuuteen, jatkuvaan kasvuun, tuloksen mittaamiseen ja itsensä markkinointiin perustuva yhteiskunta asettaa mielettömiä paineita ihmisille: varsinkin sellaisille terävä-älyisille, herkille, (ainakin omasta näkökulmastaan)ehdottoman oikeamielisille yksinäisille susille kuin Auvinen (tai Petri Gerdt). Kuinka he voivat kuvitella löytävänsä paikkansa tällaisesta ahneuteen ja epäoikeudenmukaisuuteen perustuvasta maailmasta, jonka kauhea kohtalo on kaikkien tiedossa, mutta kukaan ei halua tehdä mitään? Muutama vuosi mollaamista ja nollaamista siihen päälle ja onko mikään ihme jos tulevaisuus tuntuu pelkästään pelottavalta ja sysipimeältä tai toivo huomisesta katoaa kokonaan?
Netin keskustelualueilla vaahtoaminen, väkivaltapelien pelaaminen ja sairaitten videoklippien katselu ovat monille Auvisen kaltaisille nuorille miehille keino purkaa ahdistusta. Joillekin sekään ei riitä. Joillekin MIKÄÄN ei riitä.
Massamurhia on ollut aina, mutta tekijät tuntuvat olevan vuosi vuodelta nuorempia. Yhteiskunta kipuilee lastensa kautta. Tuskin tästä kuitenkaan on syyttäminen videopelejä ja nettiä tai lehiten lööppejäkään, vaan lapsiin yhä nuorempana kohdistuvia älyttömiä vaatimuksia.
Viime päivät ovat menneet sumussa. En ole edes muistanut koko virtuualilukupiiriä ennen aamuyöntunteja. Vielä nytkin asian käsittely tuntuu vaikealta. Olemme yrittäneet käydä tapahtunutta läpi tunnetasolla oppilaiden kanssa. Oppilaiden reagoinnit vaihtelevat laidasta laitaan.
Janin esille nostama näkökulma tulee olemaan yksi keskeinen asia, kun pohditaan syitä tapahtumaan. Luulen, että yleensä ottaen poikien tunteiden ilmaisu (kyllä tytötkin olisi syytä huomioida). Tuntuu siltä, että olemme pitkän tien päässä. Toivottavasti yleisestä keskustelusta tulee laaja-alainen.
Olen pohtinut netinroolia tässä sen tuoman julkisuuden kautta. Lisääkö se tarvetta toteuttaa suunnitelmat kun tietää saavansa yleisön ja olevansa tuon yleisön ihannoima ja sankari?
Ennen netin aikakautta laajemman huomion saaminen tällaiselle tapahtumalle ei olisi ollut niin nopeaa eikä mahdollista. Asia olisi uutisoitu, mutta sen saama huomio olisi jäänyt alueellisemmaksi ja tietoja olisi myöhemmin pitänyt etsiä lehtiarkistoista. Nyt tuota tietoa on saatavana heti, oli jo tapahtuminen vielä ollessa käynnissä.
Toinen asia mitä pohdin oli asiasta uutisoiminen, kansainvälisillä uutistoimistoilla oli tekijän nimi ja kuva esillä jo iltapäivällä. Kotimaiset lähteet julkaisivat nimen vasta illalla ja kuvista oli kasvot käsitelty tunnistamattomiksi.
Tätä keskustelua on ollut kiintoisa seurata.
Omat ajatukset asian suhteen ovat vain kovin sekavat ja niitä on vaikea pukea sanoiksi.
Steffi kirjoitti mielestäni hyvin:
"There is a saying: Look at ´my friends and you know who I am -
transferred to: Look at his/her books and you know who he/she is. It
should be now: Look at the sites he/she is visiting and you know the
person.
Parents should perhaps check their childrens internetvisits - but this boy
was 18!
Anyhow, the internet itself can't be blamed. Nor can books be banned just
because some sick person loves "Mein Kampf"...."
Ja Jan:
"Massamurhia on ollut aina, mutta tekijät tuntuvat olevan vuosi vuodelta nuorempia. Yhteiskunta kipuilee lastensa kautta. Tuskin tästä kuitenkaan on syyttäminen videopelejä ja nettiä tai lehiten lööppejäkään, vaan lapsiin yhä nuorempana kohdistuvia älyttömiä vaatimuksia."
Olen samoilla linjoilla. Enemmän tapahtunut kertoo jotain tästä ajasta ja yhteiskunnasta kuin siitä, että on pelattu väkivaltaisia pelejä tai vauhkottu netissä. Mikään ei yksissään ole hyvä tai paha, ei nettikään. Halutessaan sieltä voi
löytää vahvistusta omalle ajattelulleen tai ahdistukselleen. Niin kuin
Sanna sanoi, identiteettiä rakennetaan verkossa hyvässä ja pahassa.
Vaikutteita ja ideoita löytyy loputtomiin.
Itseäni huolestuttaa eniten se, päästäänkö suruttelusta ja kauhistelusta
eteenpäin ja pohtimaan ja parantamaan niitä olosuhteita, jotka olivat
vaikuttamassa tapahtumankulkuun. Että oikeasti mietitään, miten tulisi
toimia, jotta vastaavanlaiselta vältyttäisiin. Ei pelkästään opettajien ja
koulujen tasolla vaan myös lainsäätäjien ja kirstun vartijoiden tasolla. Samoin, puhutaan "yksittäistapauksesta". Kuinkahan monta vastaavaa tarvitaan, että asiaan ei suhtauduta enää yksittäistapauksena?
Möynnettäköön, niin kauan, kuin jokin asia ei tunnu omakohtaiselta, siihen ei puututa. Täältä Jyväskylästä käsin Tuusulan tapahtumat tuntuvat edelleen jollakin tapaa kaukaisilta. Siellä pääkaupunkiseudulla kun on kaikenlaista porukkaa, niin kyllä mukaan mahtuu yksi äärimmäisen ahdistunut, aggressiivinen ja huonoja vaikutteita saanut nuori. Eihän meillä täällä kotoisessa Keski-Suomessa tuollaista onneksi voisi tapahtua... kunnes se iskee vasten kasvoja.
Jotenkin tulee itselleni taas kerran sellainen fiilis muiden kommentteja lukiessani, että yhteiskunnassamme jätetään "kaikki" koulun ja opettajien ja opetuksen varaan. Opettajat eivät pysty tunnistamaan yksittäisten oppilaiden ahdistusta (etenkin kun oppilas pärjää hyvin arvosanojen perusteella), kiusaamiseen ei puututa tai sitä katsotaan läpi sormien jne. En väitä, etteikö kyseisessä tapauksessa sitä tarkemmin tuntematta, myös opettajien toiminnassa ole parantamista, mutta ihmettelen muiden kasvattajien: vanhempien, isovanhempien, kummien ym. läheisten vastuu? Eivätkö vanhemmat tunne lastaan ja tunnista hänen mielensä muutoksia? Ikävä tilanne tämä on tietysti ko. tapauksen tekijän vanhemmille, mutta varmasti kasvatuksellakin on tässä aika iso osansa.
Luulen, että ko. tapauksessa on kyse myös nuorten mielenterveys-avun ja tuen huonosta tolasta. Vaikka ongelmat tunnistettaisiin ja "hälytysmerkkejä" olisi ilmassa, ei osata tarjota tukea oikealla tavalla ja riittävästi.
Olisi Jan kiva kuulla, jos haluat kertoa: miten sinä selvisit eteenpäin? Miten nuoria voisi tukea paremmin (vanhempien ja opettajien / koululaitoksen puolelta)?
Itse en katso televisiota, joten oma lapseni (2,5 vuotias) ei luonnollisesti tiedä tapauksesta, mutta olen kauhuissani, jos 4-vuotiaat ovat perillä Jokelan tapahtumista... Oma lapseni tiesi päiväkotipäivän jälkeen, että ulkona on "suruliputus", joten jollain tavalla asiaa oli hänenkin hoitoryhmässään käsitelty (alle 3-vuotiaiden kanssa).
Vielä tuosta järkyttävistä asioista mässäilystä. Muistatte varmaan tsunamin? Hiukan eri luokan katastrofi ja eriluonteinen, mutta jo silloin olin järkyttynyt, miten jokaisessa ip-lehdessä ja nettisivuilla mässäiltiin kuolleiden ihmisten valokuvilla. Asioista on hyvä tietää faktat, mutta hyvän maun rajat ylitetään helposti uutisoinnin nimissä. Sananvapaus ja rehellisyys ovat tärkeitä ihanteita, mutta mielestäni ihmisiä, etenkin lapsia ja nuoria pitäisi vanhempien taholta varjella kaikkein rankimmilta asioilta. Aikuisillekin asiat ovat vaikeita käsitellä.
Samaa mieltä olen kanssanne siitä, että yksin pelimaailmaa ja nettiä tässä on turha syyttää, joskin nykyinen mediamaailma varmaankin on osasyyllinen. Julkisuuden aste on aika eri kuin massamurhille ennen nettiaikakautta. Kyllähän sitä useissa viestimissä (mm. HS) oltiin sitä mieltä, että Jokelan tekijälle oli "viesti", jonka hän halusi julki mahdollisimman laajalle yleisölle. Ilman nykyistä nettimaailmaa tuo olisi ollut huomattavasti vaikeampaa. Väittäisin, että ennen tehtiin enemmän itsemurhia tai lähipiiriin (perhe) kohdistuneita vahingontekoja kuin täysin sivullisiin kohdistuneita.
Vähän asian vierestä: nykyisin vanhemmat voivat seurata lastensa nettivierailuja vähän vaivaa nähdessään. Ennen luettiin salaa päiväkirjoja (jos sellaisia oli). Onko hyväksyttävämpää penkoa nettihistoriaa kuin lukea henkilökohtaista vuodatusta päiväkirjan sivuilta?
Työnantajia kielletään googlettamasta työnhakijoita, mutta kuka tätä valvoo? Ja kuka ei muka sitä tekisi? En usko, että tätä kovin hartaasti noudatetaan ja moni hakijakin laittaa esim. blogiosoitteensa cv:hensä, vaikka sen lukeminen voi tuntua "tirkistelyltä".
Lähetä kommentti